Perjantain vapaissa harjoituksissa
onnistuimme aikaansaamaan tilanteen, jonka johdosta etujarrut jäivät
makaamaan päälle ja hetken laahaamisen jälkeen leikkasivat
kiinni. Jontte nilkutti pois radalta ja vian sekä syyn tutkaileminen
alkoi. Opetuksena ja tiedoksi tätä tekstiä lukeville
tarinoimme asiasta seuraavaa:
Jos uusien jarrupalojen taustapinnat ovat voimakkaasti maalatut
kannattaa tämä maali poistaa raaputtamalla tai hiomalla.
Kovassa ajossa, jossa jarrunesteen lämpötila nousee
korkealle, kuumenevat myös jarrusatulat ja männät.
Tämän johdosta jarrupalojen taustapinnalla oleva maali
sulaa ja männät fuusioituvat palojen kanssa. Seurauksena
on lopulta mäntien palautumisliikkeen häviäminen
ja laahaaminen alkaa. Laahaaminen aikaansaa kitkaa ja lämpötila
nousee ja taas neste laajenee ja jarrupalat painautuvat vielä kovemmin
jarrulevyjä vasten ja taas tulee lisää kitkaa
ja lämpötila nousee, jne….
Palojen taustan huolellinen puhdistus maalista antoi siis kaivattua
helpotusta tilanteeseen. No, samalla kyllä vaihdettiin kaikki
jarrunesteet, purettiin kahva-asetelma täydellisesti, joten
jumppaa riitti. Lopulta saatiin Jontte takaisin radalle viimeiseen
superien harjoitusvuoroon. Harjoituspäivä oli kaikenkaikkiaan
hyvä. Jontte ajoi 1.14 tasoisia aikoja.
Kyllä oli mukavaa olla oikealla
moottoriradalla, jossa on peruspalvelut kisaan osallistuville.
Sähköä, lämmintä vettä, toimivat
ja puhtaat vessat sekä ravintola juoman ja ruoan kipeille.
Alastaron kokemukset kaivelivat yhä mielessä.
Lauantain aika-ajot Jurvassa menivät hyvin
siinä mielessä, että ajat tippuivat alle sen tason,
jolla Jontte ajoi kaksi vuotta sitten. Ja tämä edelleen
Falcon koneella, joka tuottaa takapyörälle 15 hevosvoimaa
vähemmän kuin Mille R:n oma kone kaksi vuotta sitten.
Tästä tietenkin saimme katsoa peiliin, sillä emme
olleet edelleenkään saaneet varsinaista kisakonetta iskuun.
Aika-ajoissa kuitenkin Jontte puristi parhaan kierroksen aikaan
1.13.30 ja sillä saimme lähtöruudun 16. Harmillisen
monta B-luokan kuskia oli kuitenkin edessä, joten huolimatta
hyvästä ajasta ei ihan tyytyväisiä suoritukseen
voitu olla. Jäipä silti isommalla teholla varustettuja
kavereita taakse.
Sunnuntain kisaan lähdettiin kuitenkin lippu korkealla. Ei mitään
hävittävää! Toivoimme kuivaa keliä ja mielellään
hieman viileämpää kuin mitä aika-ajoissa oli
ollut. Lauantain lämmöt huitoivat 23-24 asteen tasolla.
Onneksi olimme saaneet lisävesijäähdyttimen asennettua,
jonka avulla veden lämmöt on saatu tiputettua yli 10 astetta
alemmaksi kuin mitä se ennen on ollut. Kone kestää paremmin
mutta ennen kaikkea antaa parhaan laukan hevosistaan hieman viileämpänä.
Lisäjäähdyttimestä ja muusta letkuhässäkästä on
sitten muutamia kuvia tuossa ohessa. |